Jorma Gröhn

Jorma Gröhn menehtyi 19.11.2023 nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän syntyi 2.6.1945 Kontiolan kylässä Kiteellä. Hän teki elämäntyönsä Joensuussa opettajana ja eläkkeelle jäätyään palasi takaisin Kiteelle.
Hänet muistetaan erinomaisena yleisurheilijana 1960-1970-lukujen vaihteesta. Lajina oli kolmiloikka, jossa Jorma oli kansainvälisellä tasolla. Itse hän arvosti parhaimpana suorituksenaan Italiassa saavutettua sotilasurheilijoitten maailmanmestaruutta. Uralle mahtui kaksi Suomi –Ruotsi ottelun lajivoittoa ja useita Kalevan Kisojen mitaleita. Jorma äänestettiin myös aikoinaan maakunnan urheilijaksi. Hänen ennätyksensä 16.07 olisi viime kesänä Kalevan Kisoissa riittänyt kolmanteen tilaan.
Paha selkävamma lopetti oman urheilu-uran hyvin aikaisin, mutta Jorma jatkoi Suomen SUL:n kolmiloikan lajivalmentajana. Hänen valmennuskaudellaan nousi uusi laadukas kolmiloikkasukupolvi. Pituushyppääjä Jarmo Kärnän Jorma valmensi yli kahdeksan metrin hyppääjäksi.
Kun valmentajaura päättyi, Jorma alkoi viettää aikaa kesäisin Kontiolasta ostetulla mökillä. Luonto,
kalastus ja urheilun takia jääneet harrastukset, tulivat täyttämään urheiluun käytetyn ajan. Myös
perheelle jäi enemmän aikaa.
Eläköitymisen jälkeen Jorma muutti vaimonsa kanssa Kiteelle. Lyhyt matka mökille ja paluu
lapsuuden ja nuoruuden ympäristöön houkutteli. Kiteellä tuli mukaan myös uusi harrastus,
kuorolaulu. Kiteen mieskuorossa ja musiikkiopiston Sonetic-kuorossa hän lauloi viime kevääseen
saakka. Muutamia vuosia hän lauloi myös Pyhän Nektarioksen kuorossa.
Historia ja sen seuraaminen kiinnostivat kovasti. Selvin osoitus tästä on Jorman kokoama Kiteen
kansakoulujen historiikki. Työhön kului noin pari vuotta. Oma ammatti varmasti innoitti tähän
koulujen historian tutkimiseen. Tänä syksynä oli tarkoitus, että Jorma lähtee tutkimaan
ortodoksiväestön kohtaloa Kiteellä ja sen lähialueilla ns. ruptuurisodan 1656 – 1658 aikana. Noina
vuosina suuri osa ortodoksi väestöä pakeni sodan jaloista mm. Inkerinmaalle. Sairaus esti
kuitenkin tämän työn toteutumisen.
Myös Kitee seurassa Jorma oli aktiivitoimijana monta vuotta. Hän oli yhtenä tekijänä Arppen jalan-
jäljillä – projektissa. Muissakin seuran toiminnoissa Jorma oli innokkaasti mukana.
Kasper Gröhnin – sukuseurassa Jorma on ollut koko toiminnan ajan aktiivinen. Hänelle
myönnettiin sukuseuran kunniajäsenyys kesällä 2022. Myös äidin puolen Kiteen Hurskaisten
sukuseuran toiminnassa Jorma oli mukana.
Syksyisin ja keväisin kalastus ohitti kaikki muut harrastukset. Syksyllä ahkera marjamies viihtyi
metsässä. Ja muutenkin Jorma liikkui paljon luonnossa.
Oma perhe, sukulaiset ja ystävät olivat hänelle tärkeitä. Niin kauan kuin voimat riitivät, hän piti
kaikkiin yhteyttä.
Jormaa jäivät kaipaamaan lähinnä vaimo, lapset perheineen ja sisarukset perheineen.

Muistokirjoituksen tekijä Erkki Gröhn, Jorman nuorin veli.