Kaksi Karjalaa kesäkuu 2013

Kesäkuun 7.-9.2013 päivinä Gröhnien sukuseura teki matkan Karjalaan, jonka päätepaikka oli Petroskoi. Otsikko viittaa kahdenlaisen kulttuurin näkemiseen. Näin todella siellä on asia nähtävissä. Maaseudulla tavataan perinteistä karjalaista elämänmenoa ja Petroskoi edustaa modernia eurooppalaista kaupunkikulttuuria.

Matkaamme lähti 36 sukulaista. Lähtöpaikkana oli Kitee, jonne oli saapunut matkaajia Helsingin ja Oulun väliseltä alueelta. Suurin osa oli tietenkin Keski-Karjalan Gröhnien sukua. Sukuseuran periaatteena on ollut tehdä matka joka toinen vuosi. Seuran perustamisen jälkeen matkoja on tehty m.m. Käkisalmeen, Ruotsiin, Pietariin ja useampia matkoja Viroon.  Kohteet Ruotsissa ja Käkisalmessa ovat olleet tutustumista myös suvun historiaan. Sukututkimus lähtee Kasper Gröhnistä, joka saksalaisena kauppiaana Stolbovan rauhan jälkeen sai oikeuden perustaa  kauppoja ja kauppalaivastoa Käkisalmen kaupunkiin. Ruotsin kuningas nimitti hänet myös Käkisalmen pormestariksi 1630-luvun puolessa välin. Käkisalmesta Kasperin jälkeläisiä siirtyi Keski-Karjalan alueelle jo 1600-luvun lopulla.

Matkaan lähtenyt joukko oli sen verran itään aiemminkin matkoja tehneitä, ettei suuria ongelmia rajamuodollisuuksissa syntynyt.  Aikaahan se tietenkin vie. Jänismäeltä pääsimme sitten matkaan. Ennen Sortavalaa käännyimme Kolatselkään päin. Tie nykyään sinne on varsin kelpoista kuljettavaa. Pysähdyimme kerran Koirinojalla, jossa tutustuimme alueen sota-ajan jäänteisiin ja muistomerkkeihin. Lähellähän oli esim. Lemetin motti, jossa neuvostojoukot kärsivät suurtappioita. Kolatselästä saimme oppaan mukaan. Tarkoituksena oli tutustua Kinnermäen karjalaiskylään, mutta se ei nyt onnistunutkaan. Suuntasimme matkan Suojärven tien suuntaan. Tällä välitaipaleella meille oli järjestetty tutustuminen karjalaiseen vieraanvaraisuuteen. Meille soitettiin, laulettiin ja piirileikkiin otettiin meidätkin mukaan. Rubcheila-kylässä meille tarjottiin kalakeittoa, jossa liemeen sai mieltymystensä mukaan itse lisätä pöydälle tuoduista lisukkeista.  Tämän karjalaisen ystävällisyyden ja elämisen ilon turisti aisti hyvin luontevana. Talvella kylä lähes autioituu, mutta kesällä sinne tulee ”paluumuuttajina” lomillaan alueelta  työnperään lähteneitä. Erikoisuutena olivat vanhat karjalaiset rakennukset ja hautausmaat, joissa muovikukat peittivät värikkäinä omaisten hautapaikkoja. Tällaisia karjalaiskyliä oli matkamme varrella paljon. Erityisen runsaasti niitä oli poistulomatkalla Laatokkaan laskevien jokien varrella. Ne vastasivat mielikuvaa, joka varmaan usealle on muodostunut tiedotusvälineiden kautta. Uskon, että tämä perinteinen osa matkasta oli sitä oleellisinta, mitä matkalta haluttiin. Ongelmana sivuteillä oli niiden kehno kunto. Jarmo-kuski kyyditti meidät ammattitaidolla. Suojärven tien tuntumassa ajettiin useampi kilometri Säämä-järven rantaa seuraten. Upeat rannat ja maisemat.

Petroskoin ortodoksinen kirkko

Toisenlainen Karjala kohdattiin Petroskoissa. Onego Palace-hotelli Äänisen rannalla täyttää vaativammankin matkailijan toiveet. Kaupungissa 80-luvulla käyneet kertoivat muutoksesta, joka tänä aikana on tapahtunut. Turistille kohteet kaupungin keskustassa mahdollistavat leppoisan tutustumismahdollisuuden.  Ammattimaisen toisen oppaan johdolla teimme kaupungilla kiertoajelun. Lähes 300 000 asukkaan kaupunki hahmottui jollain tavalla. Pietari Suuren tehtaitten mukaan nimensä saanut kaupunki on nyt Karjalan tasavallan pääkaupunki. Erityisen paljon näimme patsaita ja tietenkin hallintorakennuksia. Rantabulevardin varrella on modernejakin taideteoksia. Pietari Suuren patsaan lisäksi oli jäänteinä tietenkin Leninin ja O.V.Kuusisen patsaita.  Kävimme Karjalan Sanomien toimituksessa, ortodoksisessa ja luterilaisessa kirkossa sekä laajamittaisessa Kotiseutumuseossa. Näissä aikaa vierähti, kun paikalliset virkailijat esittelivät ja opas tulkkasi asiat suomeksi.  Virallisen ohjelman jälkeen oli vapaata – monet kiertelivät ostoksilla tavarataloissa, joissa valikoima vastasi suomalaista tasoa. Palvelualttius oli hyvää, mutta ongelmana siellä on vielä kielitaidon puute. Englannillakaan palvelua sai vain harvakseltaan.

Paluumatkan teimme Aunuksen , Salmin, Pitkärannan ja Sortavalan kautta. Näitä paikkoja lukuun ottamatta tie kulki asutusten ulkopuolella. Laatokan rantaa pitkin ajoimme jonkin matkaa, mutta siellä ollut sumu esti näkyvyyden muutamaan kilometriin. Ihmetystä herätti kymmenien kilometrien laajuiset pellot, joita nykyään ei kukaan viljele. Olisiko yksi tuotantolaitos ollut koko alueella. Sortavalassa teimme kaupunkikierroksen ja oppaan jätimme suurkiitoksin Seurahuoneen ravintolassa. Sitten vain kohti kotia, jossa vesisade yllätti meidät. Koko matkan ajan oli ollut loistosää. Pahin hellejaksokin oli ohi.

Karjalaisen kulttuurin näkeminen ja käsitys sen säilymisestä siellä jatkossakin, oli matkan tärkeintä antia. Vaikka virallinen kieli on venäjä, kouluissa on mahdollisuus ottaa suomi tai karjala valinnaisena aineena. Karjalainen ja suomalainen kirjallisuus ja lehdet pitävät tätä uskoa edelleen yllä.

Vanha raja

Äänisen aallot