Kasper Gröhn

(kuollut loppuvuodesta 1661 Käkisalmessa)

Kauppias ja laivanomistaja

Itärajaa siirrettiin helmikuussa 1617 Stolbovan rauhanteossa Laatokan etelärannalla. Käkisalmen läänistä, johon Pohjois-Karjala silloin kuului, tuli osa Ruotsin valtakuntaa. Voittomaan vaurastumista edistettiin suosimalla kauppaa. Käkisalmen porvarit saivat verovapauden ja laajan maakauppaoikeuden vuonna 1618, oikeuden rakentaa tai ostaa laivoja vuonna 1622. Kaksi vuotta myöhemmin kuningas Kustaa II Adolf laajensi verovapauden kymmeneksi vuodeksi ja antoi oikeuden purjehtia Nevanlinnan kautta myös Saksaan myymään ja ostamaan tavaroita.

Nämä oikeudet houkuttelivat saksalaissyntyisiä kauppiaita Viipurista Käkisalmeen. Kasper Gröhn oli yksi heistä. 1620-luvulla hän ja Herman Bröyer, Viipurin samannimisen pormestarin poika, tekivät yhteisesti omistamallaan 36 lästin suuruisella laivalla useita matkoja Lyypekkiin, luultavasti Viipurista käsin. Tukholmaan purjehdittiin 3-13 lästiä vetävillä laivoilla, joten kolmenkymmenenkuuden lästin laiva oli varsin suuri. (Lästi = 1500 litraa eli 12 tynnyriä, tynnyri 126 litraa.)

Käkisalmeen muuttaneiden kauppiaiden toiveet ja todellisuus eivät kohdanneet. Vuonna 1630 vain kolmella kaupungin porvarilla oli enää kuuttoja. Vuoden 1634 tulipalossa meni heidän ja sotilaiden kaikki omaisuus. Ulkomaankauppaoikeuttakaan ei ollut enää vuonna 1636. Moni anoi lupaa muuttaa takaisin, näin myös laivakumppani Herman Bröyer. Tulipaloon päättyi Käkisalmen ”saksalaisaika”. Kasper Gröhn oli harvoja kaupunkiin jääneitä saksalaissyntyisiä, professori Erkki Kuujo toteaa (Käkisalmen historia).

Kasper Gröhn jatkoi laivaliikennettä omilla laivoillaan Viipuriin, Turkuun, Tukholmaan, Tallinnaan sekä Nevanlinnaan, kaikki Ruotsi-Suomen suurvalta-ajan kaupunkeja. Nevanlinna oli perustettu 1632 nykyisen Pietarin kohdalle. Sen luona Kasper Gröhnin kuutto oli jäänyt kiinni vuonna 1644. Hän syytti laivaväkeään siitä, että se oli juopottelunsa vuoksi lyönyt laimin hyvän tuulen. Laivanomistajan oli täytynyt hakkauttaa jäätä kahdeksannespeninkulman saadakseen laivan kuivalle maalle. Jäihin sitä ei voinut jättää, sillä Laatokasta keväällä purkautuva vesi olisi vahingoittanut sitä. Kasper Gröhnin laivoista on myös sellainen maininta Käkisalmen historiassa, että venäläiset ryöstivät hänen kuuttonsa vuosien 1656-58 sodassa Sortavalan puolessa.

Pormestari Kasper Gröhn

Ruotsi-Suomen kaupungeissa pormestari ja raati hoitivat kaupungin hallintoa ja oikeudenkäyttöä. Raatimiehet olivat enimmäkseen kauppiaita. Porvarit ja raati valitsivat raatimiehet. Vaaliin tarvittiin myös maaherran suostumus. Raati valitsi pormestarin, kuningas nimitti hänet. Karper Gröhn oli Käkisalmen pormestari 1630-luvun puolivälistä 1660-luvun alkuun.

Raati ja kirkko

Rovasti Winter oli käymässä Tukholmassa, kun hänen talossaan syttyi tulipalo lokakuussa 1634. Siinä tuhoutui koko kaupunki, sen kirkko, portit ja siltoja. Vain neljä taloa ja linna säästyivät. Kirkon rakentaminen oli vuosina 1635-37 kirkon. porvareiden ja linnoituksen varusväen yhteinen asia, näin ollen pormestari Kasper Gröhnin ensimmäisiä tehtäviä.

IOHAN TAVAST COMEND. HINRICH PIPER HINRICH BLANKENHAGEN, COMISARIVS CASPER GROEN, CONSUL KEXHOLMENSIS

Johan Tavast oli Käkisalmen komendantti, Hinrich Piper läänin vouti, Blankenhagen rajaratsastaja ja Casper Grön Käkisalmen pormestari.

Palontorjuntaa oli tehostettu – tikkaat, ämpärit, katolle sijoitettu vesitynnyri, sammutusvelvollisuus, palontarkastajat – mutta tuli karkasi 15.4.1662 muonitusmestari Zahc. Jonssonin asunnossa ja tuhosi kirkon, kellotapulin ja kaupungin eteläisen osan. Vähän aikaisemmin käydyssä ruptuurisodassa kirkko oli säilynyt vahingoittumattomana.

Raadin esityslistoilla oli muitakin kuin kirkon rakennusta koskevia kirkon asioita. Käkisalmen kirkkoherran nimitysoikeus oli kuninkaalla, valtiolta tuli osa palkastakin. Tietty rahasumma, jota myöhemmin nimitettiin pääsiäisrahoiksi, kerättiin joka perheeltä. Raati valitsi kaksi porvaria sitä keräämään. Porvarien tehtävänä oli myös kerätä kolehti neljännesvuosi kerrallaan. Kieltäytyjille tuli sakot.

Raati ja kruunu

Käkisalmi oli ensisijaisesti laajan Käkisalmen läänin pääkaupunki ja tärkeä rajalinna. Käkisalmessa asuivat maaherra, kruunun rahastonhoitaja, kirjurit, voudit sekä linnoituksen komentaja ja hänen sotaväkensä. Toissijaisesti kaupunki oli kauppaa ja muita kaupunkilaiselinkeinoja harjoittavien ihmisten asuinpaikka.

Kruunu asetti kaupungin hallinnolle monia vaatimuksia. Vartiopalvelusta porvarit pitivät ikävinä ja raskaina. Heidän oli nimittäin lähetettävä joka vuorokausi kahdeksan kunnon miestä vartioon tulipalojen ja varkauksien varalta. Oli laiminlyöntejä ja huolimattomuutta ja raadin oli puututtava niihin. Raskaaseen vartiovelvollisuuteen luvattiin huojennusta, koska 1656-58 sodan aikana kaupungin asekuntoisten miesten porvariskaarti oli osallistunut kaupungin puolustamiseen. Lupaus oli kuitenkin unohtua, mutta pormestari Kasper Gröhn hankki sille kirjallisen vahvistuksen. Vain hätätilassa ja vihollisen uhatessa oli tästä lähin velvollisuus vartioida.

Tukholman keskushallinnon ja maaherrojen väliportaaksi oli perustettu kenraalikuvernöörin virka. Inkerinmaan kenraalikuvernöörikunnan keskus oli ensin Tartossa ja Nevanlinnassa, vuodesta 1651 Narvassa. Porvareiden velvollisuuksiin kuului kenraalikuvernöörin kyyditseminen. Majoitusvelvollisuutta heillä ei ollut, linnan pihalle oli nimittäin rakennettu ”kenraalitalo”. Kasper Gröhn oli pormestarin ”kreivin aikaan”, sillä vuosina 1638-40 Käkisalmen lääni oli alistettu Pietari Brahen alaisuuteen, ja kaikkina näinä kolmena vuotena kreivi kävi Käkisalmessa. Kreivin vierailut liittyivät varmasti postiolojen järjestämiseen. Ruotsi-Suomen postilaitos perustettiin 1636. Suomessa postilaitos aloitti 1638, ja jo samana vuonna postilinja ulottui Käkisalmeen, koska se oli läänin pääkaupunki ja merkittävä rajalinnoituskaupunki. Postimestari huolehti tulleesta ja lähtevästä postista, postitalonpojat kuljettivat postin. Pormestari Kasper Gröhn oli Käkisalmen ensimmäinen postimestari.

Käkisalmen raati

Velvoitteiden täyttäminen kruunuun ja kirkkoon päin työllisti raatia ja pormestaria, mutta tietysti raadilla oli myös kaupungin oma tehtäväkenttä. Kirkon valmistuttua porvarit rakensivat raatihuoneen torin tuntumaan. Siinä tarvittiin porvarien rahoja ja työpanosta. Raatihuone tuhoutui vuoden 1679 tulipalossa.

Porvarius oli edellytys kaupunkilaiselinkeinojen harjoittamiselle, mutta se ei ollut mitenkään haluttua, koska rasituksia oli paljon. Innostusta porvarioikeuksiin ilmeni sotatilan uhatessa, sillä porvarit välttyivät sotaväestä.

Väkijuomien myynti oli luvanvaraista. Raadilta anottiin lupa avata krouvi, jossa myytiin omia tai toisten valmistamia juomia. Muualla väkijuomien myynti ei ollut sallittua, niiden valmistushan ei ollut kiellettyä, kunnes ”vuonna kuuskymmentä kuus (1866) tuli Suomeen laki uus, kun viinaa kiellettiin keittämästä ja juopon päiviä viettämästä”. Krouvien viinanmyynti työllisti raatia silläkin tavalla, että pormestari ja raati olivat myös oikeusviranomaisia, jotka jakoivat sakkoja, vankeutta ja karkotuksia.

Pormestarin toimi oli ilman rahapalkkaa, raatimiehille ei myöskään maksettu mitään. Kauppa ja laivaliikenne olivat Kasper Gröhnin taloudellinen perusta. Pormestarina hänellä oli erityisoikeuksia. Hänelle tehtiin päivätöitä, hänellä oli maanviljelystä ja hän oli vapautettu pelloista maksettavasta maksusta. Jonkin aikaa hänellä oli hallussaan Kalliosaaren lohikalastamo.

Käkisalmen historiakirjasta ei löydy Kasper Gröhnin pormestarikaudelta häneen kohdistettuja syytöksiä laiminlyönneistä tai tehtävän väärinkäytöstä. Häntä voinee päinvastoin pitää lahjomattomana virkamiehenä, kuten Maria-tyttären tapaus osoittaa: Maria-tytär vaati 15.2.1668 Käkisalmen raastuvassa kaupunginsihteeri Erik Lietzenin palkkaa Käkisalmen piiritysvuodelta. Erik Lietzen oli itse penännyt palkkaansa 31.3.1666. Oikeus totesi lesken tietävän ja miesvainajan tienneen, mitä hänen appivainajansa, pormestari Kasper Gröhn oli vastannut anomukseen, nimittäin sen, että kun ei ole hoitanut tointa, ei tule myöskään odottaa palkkaa. Hänestä, siis pormestarista, olisi outoa antaa jonkun nauttia palkkaa, kun kaikkien muiden oli moskoviittien hyökkäyksen vuoksi ollut jätettävä käsityönsä ja omaisuutensa.

Katarina Wagner

Kasper Gröhnin puoliso oli Katarina Wagner. Kirjassaan Suomen upseeristo 1700-luvulla Kaarlo Wirilander mainitsee Wagnerit saksalaissyntyisiksi. Muutamia sotilassukuja oli asettunut asumaan myös Viipurin lähiympäristöön, Wagnerit Säkkijärven Sirkjärveen vuonna 1667. Voinee olettaa, että Katarina Wagner kuului samaan sukuun. Katarinan sisar Margareta oli naimisissa Henrik Blankenhagenin kanssa. Hän oli rajaratsastaja, Salmin kaupungin pormestari, kreivikunnan hopmanni 1652 ja vuokraaja 1655 ja ilmeisesti Pärnun kirkkoherra Simon Blankenhagenin poika. Henrik Blankenhagen joutui 1656 venäläisten vangiksi, vietiin Aunukseen, jossa hän kuoli. Hänen tyttärensä Elisabet avioitui Kruunuporin (Kurkijoen) hopmannin Nils Printzin kanssa. Tämä oli Käkisalmen läänin maaherran kirjuri, vuonna 1655 hän oli Lars Flemingin tilojen inspehtori Kiteellä, vuosina 1657-75 Käkisalmen läänin kruununvouti, siinä sivussa Käkisalmen postimestari ja Kruunuporin hopmanni.

Kasperin ja Katarinan lapset:

Jakob syntynyt Käkisalmi, kuollut Tohmajärvi. Kauppias ja maanviljelijä Käkisalmessa, Sortavalan hovin vuokraaja, kantokirjuri Kiteellä ja siltavouti Tohmajärvellä.

Maria syntynyt Käkisalmi, kuollut 1703 Satakunta.

Augusta syntynyt Käkisalmi, haudattu 2.6.1695 Käkisalmi.

Gertrud kuollut 25.1.1695 Viipuri.

Elisabeth kuollut 1648 Viipuri.

N.N. kuollut Käkisalmi.

Viktor, kauppias, maanviljelijä, arrendaattori. Arrendaattori Suotniemen hovissa Käkisalmessa ja Kurkijoella, yhdessä veljensä kanssa Sortavalan hovin vuokraaja. Säämingin Ahvionsaaren rusthollin omistaja vuodesta 1704 aina 1720-luvulle.